Sarjakuva

Sarjakuva, sirkustaide, tanssitaide, tapahtumatuotanto sekä valokuva ovat taiteenmuotoja, joita voi käyttää monipuolisesti hyödyksi eri-ikäisten lasten ja nuorten taidekasvatuksessa. Nämä ovat myös taiteenmuotoja, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuksia ilmaista itseään sekä kokea onnistumisen elämyksiä.

Sarjakuva

Sarjakuva on taiteenala, jonka avulla on erityisen helppoa ilmaista omia tunteita ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Taikamatto-hankkeen aikana olemme luoneet perusopetusta varten oppaan sarjakuvien piirtämistä varten. Tästä oppaasta löytyy ideoita sarjakuvien piirtämisen tekniikoihin, ideointiin sekä luonnosteluun. Piirtämisen sekä värittämisen perustekniikat on esitelty oppaassa ytimekkäällä ja selkeällä tavalla. Tämän lisäksi opas sisältää harjoitustehtäviä, joiden avulla perusopetusikäiset oppilaat voivat harjoitella omien sarjakuvien piirtämistä. Manga on nykyisin erityisen suosittu sarjakuvalaji, jota käsitellään oppaassamme omassa luvussaan. Mangaan liittyy monia erityispiirteitä, joihin tutustutaan oppaassa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Sirkustaide

Perusopetusta varten olemme laatineet sirkusopetusmateriaalin, josta löytyy erilaisten sirkuslajien perusohjeita. Oppaan lajeiksi on valittu lajeja, jotka ovat sekä turvallisia että soveltuvat kaikille lapsille ja nuorille. Tämän lisäksi oppaaseen valitut lajit on mahdollista toteuttaa koulussa eivätkä ne vaadi erityisvälineitä.

Tanssitaide

Tanssitaide on monipuolinen taiteenlaji, joka sopii erinomaisesti lasten ja nuorten taidetapahtumiin. Perusopetusikäisille lapsille olemme luoneet menetelmäoppaan, joka sisältää menetelmiä, jotka ovat helposti hyödynnettävissä lasten tanssikasvatuksessa. Oppaaseen valitut menetelmät ovat innovatiivisia sekä käytännön työssä hyviksi ja toimiviksi todettuja. Menetelmien lisäksi oppaasta löytyy runsaasti asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleja, joissa käsitellään niitä moninaisia keinoja, joilla tanssikasvatusta voidaan käyttää tukemaan lasten sekä nuorten kasvua sekä pohdintaa siitä kuinka merkittävää tämä lasten ja nuorten kasvun tukeminen tanssikasvatuksen avulla on.
Perusopetusta varten on luotu opas, johin on koottu ideoita, joita voidaan hyödyntää eri oppiaineiden oppitunneilla. Tanssikasvatus voidaan näiden ideoiden avulla liittää niin biologian kuin musiikin oppitunneille.

Tapahtumatuotanto

Pyrimme tarjoamaan nuorille mahdollisuuksia toimia tapahtumien tuottajina. Tätä varten hankkeemme aikana on laadittu menetelmäopas, joka käsittelee moninaisia tapoja tuottaa tapahtumia. Opas pyrkii kannustamaan nuoria luomaan kulttuuria omaehtoisella tavalla sekä mahdollistamaan sellaisen kulttuurin syntymistä, joka on toteutettu nuorilta nuorille. Tällainen kulttuuri, jossa nuoret saavat tuoda aidosti oman äänensä kuuluville, on mielestämme erityisen tärkeää – nuoret pystyvät kertomaan tarinoita aiheista, jotka koskettavat juuri heidän vertaisryhmäänsä tavalla, jonka juuri heidän vertaisryhmänsä tuntee. Tällaiseen kulttuurin kohdentamiseen on vaikea asiantuntevankaan aikuisryhmän yltää.

Olemme sitä mieltä, että kun nuorille tarjotaan riittävästi tilaisuuksia tulla kuulluiksi, vähenee tarve käyttäytyä häiritsevällä tavalla sekä tarve toimia yhteiskunnan asettamien normien vastaisesti. On tärkeää, että nuorilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin hyväksyttävillä tavoilla. Tapahtumien järjestäminen nuorten omista lähtökohdista käsin on yksi erittäin varteenotettava keino tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Valokuva

Valokuvaaminen on taidelaji, joka kiehtoo jo pieniä lapsia ja johon jo pienikin lapsi kykenee nykyaikaisten välineiden ansiosta. On mielenkiintoista tutkia lasten ottamia valokuvia, koska niistä hahmottuu samalla lapsen tapa hahmottaa omaa ympäristöään – usein lasten ottamat kuvat ovat erityisen oivaltavia ja ne saattavat sisältää sellaisia yksityiskohtia, jotka monelta aikuiselta saattaisivat jäädä kokonaan huomaamatta. – katseleehan lapsi maailmaa aikalailla eri tasolta kuin aikuinen. Myös kuvakulmat saattavat olla erilaisia kuin aikuisten ottamissa kuvissa.

Valokuvaus on taidelaji, joka soveltuu erinomaisen hyvin monikulttuuristen lapsiryhmien opetukseen. Valokuvan avulla myös suomea osaamaton lapsi voi tuoda esiin omia näkemyksiään ja ajatuksiaan ja valokuvaus tarjoaakin hänelle näin mahdollisuuden toimia tasavertaisena kantasuomalaisten lasten kanssa. Monissa kulttuureissa kuvilla on erityisen suuri merkitys.

Valokuvaan liittyvä menetelmäoppaamme sisältää runsaasti tehtäviä, jotka liittyvät valokuvaamiseen. Näiden tehtävien kautta lapset saavat tilaisuuden harjoitella valokuvaamista erilaisissa paikoissa, tilanteissa sekä erilaisissa valaistusolosuhteissa. Upean tilanteen kaappaaminen kuvaan on erinomainen keino tarjota lapselle onnistumisen elämyksiä.

Yläkouluikäisiä nuoria varten olemme suunnitelleet voimauttavan valokuvatyöpajamenetelmän, jonka kautta on tarkoitus pohtia käsitteitä ”hyvä” ja ”paha” sekä ”oikea” ja ”väärä”. Työpajan aikana nuoren tehtävänä on luoda valokuvan avulla omakuva. Tämän omakuvan kautta nuori saa tilaisuuden pohtia omia arvojaan, erilaisia roolejaan sekä tulevaisuuden unelmiaan. Valokuvaustehtävien lisäksi pajat sisältävät siis myös kirjoitustehtäviä, minkä vuoksi nämä pajat eivät sovellu erityisen hyvin sellaisten oppilaiden opetukseen, joiden suomenkieli on tasoltaan heikko. Kirjoitustehtävien sijaan kuvien pohjalta voidaan myös keskustella.